Energiateknologia

Jyväskylän seudulla ja Keski-Suomella on pitkät perinteet ja maailman luokan näytöt bioenergiateknologioiden kehittämisestä ja käyttöönotosta. Osaaminen kattaa koko bioenergiatuotannon arvoketjun aina polttoaineen tuotannosta loppukäyttöön saakka.

Jyväskylän seudun Energiateknologian osaamiskeskuksen tavoitteena on vahvistaa energia-alan yritysten ja yhteisöjen kilpailukykyä ja luoda niille edellytyksiä synnyttää uutta liiketoimintaa ja uusia työpaikkoja. Visiona on, että Keski-Suomi on vuonna 2013 eräs maailman kehittyneimmistä bioenergiamarkkinoista sekä merkittävä maakunta muiden uusiutuvien energialähteiden osaajana.

Jyväskylän seudun Energiateknologian osaamiskeskuksen roolina on hyödyntää ja välittää huippuosaamista osaamisklusterissa ja alueella, edistää yritysten, korkeatasoisen tutkimuksen ja koulutuksen sekä muiden julkisten toimijoiden välistä yhteistyötä, sekä aktivoida yrityksiä kasvuun ja kansainvälisyyteen. Tätä toteutetaan toimimalla verkoston ja osaajien linkittäjänä sekä alueellisesti että kansallisella tasolla, sekä aktivoimalla ja valmistelemalla laajoja ja haastavia kehittämishankkeita.

Toiminnan painopisteet pohjautuvat alueen vahvoihin osaamisalueisiin:
●  Bioenergia ja polttotekniikat,  
●  Lämpöyrittäjyys ja muut pienkäytön liiketoimintakonseptit,
●  Biokaasuteknologia, sekä
●  Metsäteollisuuden energiaratkaisut.

Toiminnan painopisteet pohjautuvat alueen vahvoihin osaamisalueisiin:
●  Bioenergia ja polttotekniikat,  
●  Lämpöyrittäjyys ja muut pienkäytön liiketoimintakonseptit,
●  Biokaasuteknologia, sekä
●  Metsäteollisuuden energiaratkaisut.

Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys:
●  VTT, Bioenergian osaamiskeskus
●  Jyväskylän yliopisto, Uusiutuvan Energian koulutus- ja tutkimusohjelma
●  Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Bioenergiakeskus

Yritystoiminta:
●  Liikevaihto 600 M€, työpaikkoja 2 000

Alueeltamme käsin toimivat myös:
●  BENET Bioenergiaverkosto: Uusiutuvan energian alalla toimivien keskisuomalaisten organisaatioiden yhteenliittymä
●  FINBIO Suomen Bioenergiayhdistys ry.
●  Suomen Pellettienergiayhdistys ry.
●  Turveteollisuusliitto ry.
●  Kansainvälinen turveyhdistys ry.
●  Energiateknologian osaamiskeskus kuuluu Energiateknologian klusteriohjelmaan

Lataa esite tästä 
Lataa tästä: Energia-alan kehittämishankkeet Keski-Suomessa -vuosijulkaisu

Lisätietoja: Marika Ryyppö

Linkkejä:
Osaamiskeskusohjelma: www.oske.net
Bioenergiasta elinvoimaa -klusteri: www.keskisuomi.fi/bev 
Bioenergia Suomessa: www.finbioenergy.fi
Biokaasufoorumi: www.biokaasufoorumi.fi
Biohousing, EU-hanke: www.biohousing.eu.com
Encrop, EU-hanke: www.encrop.net
Jyväskylän yliopisto, Uusiutuvan Energian koulutus- ja tutkimusohjelma: www.jyu.fi/science/laitokset/kemia/muut%20yksikot/ue/esittely
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Bioenergiakeskus: www.jamk.fi/bioenergia
BENET Bioenergiaverkosto: www.benet.fi
Keski-Suomen Energiatoimisto: www.kesto.fi
FINBIO Suomen Bioenergiayhdistys ry: www.finbio.fi
Suomen Pellettienergiayhdistys ry: www.pellettienergia.fi
Turveteollisuusliitto ry: www.turveteollisuusliitto.fi
Kansainvälinen turveyhdistys ry: http://peatsociety.org